tiistai 4. helmikuuta 2014

Kokemuksia ripsipidennyksistä

Edellisessä postauksessa kerroin kokemuksistani rakennekynsistä ja nyt on luvassa ripsipidennykset. Ripsipidennyksiäkin on viime aikoina kovasti parjattu mediassa, niiden haitallisuudesta ja allergisoivista liimoista. Se varmasti pitää paikkansa, että liima voi aiheuttaa allergisen reaktion, sille voi ajan myötä herkistyä ja omat ripset voivat kärsiä. Itselläni on atooppinen iho ja olen allerginen monelle. Kun ripsipidennysvillitys tuli jokunen vuosi sitten tahdoin kovasti kokeilla niitä. Taas vaakakupissa painoi mahdollisuus allergiseen reaktioon. Koska hiusväreistä ja rakennekynsistä en ole saanut mitään, niin uskaltauduin kokeilemaan ripsiä. (Ja huom. ihoni on ollut aina hyvässä kunnossa, kun olen ripsiä ottanut. Jos silmäluomilla on ihottumaa, niin silloin ei tietenkään saa mennä pidennyksiä ottamaan.)
Pakko myöntää, että hinnat hirvittivät joten päädyin kokeilemaan edullisia tarjouksia. Sain upeat ripset, mutta kun ne tippuivat parin viikon kuluttua, tippuivat myös omat ripset siinä mukana. Ja kun parin kuukauden kuluttua otin ripset pois, niin omista ei ollut juurikaan mitään jäjellä. Kerran otin pidennykset Viron puolella. Kauneushoitoihin olen aina ollut siellä erittäin tyytyväinen, mutta ripsipidennykset tippuivat isoina tuppoina jo samana iltana.
 
Kuten kuvasta näkyy omat ripseni ovat hyvät ja pitkät, kun laitan niihin ripsiväriä.

Kun kynsihuoltajani alkoi tekemään pidennyksiä päätin vielä kerran kokeilla. Olenhan niin monta vuotta luottanut häneen kynsiasioissani, niin tottakai halusin kokeilla hänen tekemiä ripsiä. Tässä kohtaa olin ollut jo pidemmän aikaa ilman pidennyksiä, niin että omat ripset olivat kasvaneet takaisin.
Cream Beautyssa Virve laittoi minulle upeat ja sopivan mittaiset ripset. Aiemmissa paikoissa minua ei oltu valistettu ripsien pituuksista mitenkään. Syy siihen, että aiemmat räpsyt olivat tippuneet suhteellisen nopeasti oli se, että ne olivat liian pitkät ripsilleni. Jos pidennys on liian pitkä omalle ripselle tulee kamala painolasti kannateltavaksi ja siitä syystä myös oma ripsi lähtee helposti pidennyksen mukana pois. Syy miksi Virossa laitetut ripset tippuivat tuppoina oli se, että yhteen omaan ripseen oli liimattu 2-3 pidennystä. Oikein tehdyissä ripsissä liimataan yksi pidennys yhtä omaa ripseä kohti.
Tällä kertaa pidennykset pysyivät reilu 6 viikkoa hyvinä. Varmaan arvaattekin, että koukussa olin :) Olen pitänyt ripsipidennyksiä 2 vuotta putkeen ja nyt olin ensimmäistä kertaa 3 kuukautta ilman, sillä halusin nähdä ovatko omat ripseni kärsineet. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa...
Omasta mielestäni ripseni eivät ole kärsineet. Ne ovat pitkät ja näyttävät hyviltä. Jos tarkkaan tuijottaa yllä olevaa kuvaa, niin pari pientä koloa siellä näyttää olevan.


Ja valmiit pidennykset
Kuten rakennekynsissä myös ripsipidennyksissä päädyn samaan loppukomenttiin: Kun käyt ammattilaisella, joka käyttää oikeita tuotteita ja tekee työnsä hyvin ja huolella omille ripsille ei käy kuinkaan. Eli ei kannata juosta vain halpojen tarjousten perässä.
En hae pidennyksillä niinkään pituutta tai tuuheutta vaan helpotusta. Pidennykset helpottavat arjessa todella paljon, sillä vihaan ripsivärillä söhräämistä. Ja varsinkin näin pienen lapsen äitinä aamuisin ei ole aikaa tuntia tällätä itseään peilin edessä. Huolto kyllä maksaa, mutta omalla kohdallani se on pieni summa arjen helpotukseen, sillä äiditkin saavat näyttää hyviltä ;)
Millaisia kokemuksia teillä on ripsipidennyksistä?





2 kommenttia:

  1. Huonot.allergiaa tullu.silmät turpoo.kolmella tekijällä käyny

    VastaaPoista
  2. Onpas kurjaa, kun noin on käynyt. Liimahan on kyllä voimakasta, eikä se sovi kaikille.

    VastaaPoista