lauantai 21. kesäkuuta 2014

Vaatekaapin päivitystä ja stailausta ammattijärjestäjän kanssa

Pari päivää sitten vierailin Eveliinan luona, siivoamassa hänen vaatekaappinsa. Eveliina on ammattijärjestäjä eli hän järjestää ja raivaa työkseen ihmisten koteja. Ammatistaan huolimatta hän kaipasi apua oman vaatekaappinsa päivityksessä. Sanat mukavuus ja ekologisuus kuvasivat hyvin hänen pukeutumistaan. Sain Eveliinan vakuuttuneeksi siitä, että tyylikkäät ja edustavatkin vaatteet voivat olla mukavia ;) Hyvän näköisten vaatteiden ei tarvitse maksaa paljon, mutta laatuun kannattaa panostaa. Kulahtaneissa ja nukkaantuneissa vaatteissa ei voi edustaa itseään ja yritystään. Hyvin istuvista ja oikean värisistä vaatteista tulee myös hyvä fiilis ja se näkyy ulospäin.

Seuraavana päivänä Eveliina oli menossa valokuvaajalle teettämään itsestään pr-kuvia. Alkuperäinen ajatus oli löytää hänen omasta vaatekaapista kuvauksiin vaatteet, mutta päätinkin stailata Eveliinalle muutaman erilaisen lookin. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, joten:
Kuva ennen stailausta ->
Eveliina viihtyy farkuissa ja T-paidoissa. Ne ovatkin osa hyvää ns. peruspuvustoa. Sillä on kuitenkin väliä millaiset T-paita ja farkut ovat. Vaatteita kannattaa huoltaa oikein: oikeat pesuohjelmat sekä silittäminen (myös farkut & t-paidat) pidentävät vaatteiden käyttöikää.

Eveliinan vaatekaapista löytyi kasa erilaisia printti -ja bändipaitoja. Printtipaidoissa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta kannattaa kiinnittää huomiota printtiin ja sen sanomaan. Oikealla olevassa asussa on printtipaita, joka istuu hyvin. Kokonaisuus on rennon tyylikäs.

Pahoittelut kuvan sumeudesta, räpsin takapiruna kuvia samaan aikaan kuvaajan kanssa. Tästä kuvasta on tulossa parempi versio :) Toimivasta vaatekaapista pitää löytyä ainakin yksi hyvä perusjakku. Sitä on helppo yhdistellä moneen menoon. Jakku tuo aina asuun virallisuutta. Jakkuja on moneen lähtöön. Eveliinalle valitsin rennon jakun, sillä se palvelee häntä parhaiten.

Toimivaan vaatekaappiin ei tarvita paljoa vaatteita. Idea on vaatteiden yhdisteltävyys ja lisäksi monia vaatteita voi käyttää ympäri vuoden. Kun materiaalit ja värit sopivat toisiinsa saat mahtavia asukokonaisuuksia. Se myös helpottaa kiireisiä "mulla ei oo mitään päälle pantavaa" aamuja. Asusteilla: koruilla, huiveilla, vöillä ja kengillä saat muutettua asun ilmetta helposti ja nopeasti.
Eveliina on vartaloltaan siro kannattaa hänen suosia kevyitä asusteita. Myös vaatteiden oikeaan kokoon ja  istuvuuteen on hyvä kiinnittää huomiota.

Kun vaatteessa itsessään on joku juttu: paljon värejä tai kuoseja se ei kaipaa asusteita. Tälläiset vaatteet myös helpottavat kiireisiä aamuja.

Hyvin istuvat perusfarkut ovat ehdoton must. Tummat farkut ovat viralllisemmat, vaaleat rennot. Vaaleissa farkuissa ei sovi mennä virallisiin tapaamisiin.

Kerrospukeutuminen on suotavaa Suomen sääoloissa. Sillä saa myös rikottua linjoja.

Värit ja kuosit piristävät pukeutumisessa. Kasvojen lähellä kannattaa suosia vaaleita värejä, sillä ne heijastavat valoa kasvoille. "Pahin virhe" mitä voi tehdä huonosti nukutun yön jälkeen on pukea musta vaate suoraan kasvoja vasten. (musta sopii vain 12% suomalaisista)
Lyhyt farkkutakki toimii ympäri vuoden. Talvella sitä voi pitää sisällä jakkuna ja viilenä kesänä päivänä ulkotakkina. Herkullinen mintun vihreä korostaa upeasti Eveliinan kasvoja.
Vaatekaappia siivotessamme keskustelimme paljon neuleista. Neuleet kuuluvat toimivaan vaatekaappiin. Siisti ja yksinkertainen neuletakki korvaa jakun ja sitä on helppo yhdistellä housujen ja mekkojen kanssa. Jos kaapista löytyy nukkaantuneita, venyneitä ja vanuneita huonosti istuvia neuleita kannattaa ne laittaa kierrätykseen. Olen huomannut, että monilta ihmisiltä löytyy kaapista "se niin rakas vanha neule", mistä ei millään haluaisi luopua. Tiedän kyllä kuinka tuskallista luopuminen jostakin vaatteista voi joskus olla, mutta jos et voi astua ko. vaate päälläsi ovesta ulos, niin mitä teet sillä?

Valokuvaaja Laura Oja
Tämä nainen oli varsinainen luononlahjakkuus kameran edessä. Päivä oli kaikin puolin mahtava :) Asukokonaisuuksia oli enemmänkin, mutta aika loppui kesken, kuten aina :) Yhteisiä projektejakin ehdimme jo suunnitella, niistä lisää myöhemmin.

 Meikillä ja kampauksellakin on väliä. Eveliina oli käynyt luottokampaajallaan ennen kuvauksia.
 Vaatteet olivat ja kengät lainassa Motiivista. Hattu Tauko Designista 

2 kommenttia:

  1. minäkin haluan stylaus ja vaate apu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voit täyttää sivuillani www.sohvinyman.fi yhteydenotto lomakkeen, niin otan sinuun yhteyttä asian tiimoilta :)

      Poista