keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Muodonmuutos arki-asu

Pari viikkoa sitten hekutin teillä, että mahtava työpäivä tulossa ja nyt siis vihdoin saan kertoa mistä silloin oli kyse :) Eli Yle 1 muotiviikko starttasi eilen ja olin siellä tekemässä muodonmuutos stailausta. Ohjelma on PS eli puoli seitsemän ja joka ilta tällä viikolla esitellään uusi look. Ensimmäinen look on arki/työ. Minulle stailaus tarkoittaa kokonaisvaltaista laittoa ns. päästä varpaisiin uusiksi sohvin käsittelyssä. Eli vaatteiden lisäksi laitoin myös hiukset ja meikin mallilleni Tertulle kynsien lakkausta myöten.

Tässä alkutilanne. Terttu on 65-vuotias eläkkeellä oleva myyjä. Hänella harrastaa paljon liikuntaa ja hoitaa lapsen lapsiaan. Omin sanoin Terttu ei osaa ostaa ns. muotivaatteita vaan käy kirpputoreilla ja kavereiden vaatekaapeilla. Värit ovat musta ja ruskea, tukka aina kiinni eikä meikkiä juurikaan iholle sivellä.

Terttu "käsittelyni" jälkeen.




Olen sitä mieltä, että naiselle kuin naiselle sopii hame ja korkokengät. Pitää vain valita oikeanlaiset, omalle vartalotyypille sopivat. Pävä Ylellä oli kyllä ihana ja olin ihan täppinöissä koko päivän :) Terttu ei ollut tunnistaa itseään peilistä, kun tein hänelle meikin ja pyöräytin kiharat Remingtonin suoristusraudalla. Värit toivat Tertun iholle ihanan hehkun ja hymy nousi huulille.

Muista tänään katsoa Yle 1 ja puoli seitsemän. Luvassa on vapaa-ajan look, josta kirjoitan tänne huomenna. ja muistakaa äänestää minua ;)

http://olotila.yle.fi/mina/aanesta-paras-tyo-ja-edustusasu-puoli-seitseman-stailauskilpailu-2012

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti