perjantai 16. joulukuuta 2011

Annikki Karvinen

Anikki Karvinen, nimen on varmasti moni kuullut, mutta ei välttämättä osaa yhdistää sitä. Annikki tuli tunnetuksi jo 70-luvulla värikkäistä poppanoistaan. Poppanoita on yhä myynnissä ja niillä on oma asiakaskuntansa, mutta paljon löytyy muutakin. Kävin toissa päivänä Pohjois Esplanadilla sijaitsevassa Annikki Karvisen liikkeessä ihastelemassa mitä kaikkea liikkeestä löytyy. Myönnän, että itsellänikin on ollut käsitys, että liikkeen vaatteet ovat  vain vanhempia rouvia varten. Mutta liikkeessä vierailu muutti käsitykseni ja siitä kuvat kertovat lisää. Yllätyin erittäin positiivisesti, että liikkeestä löytyi paljon aivan ihania mekkoja, takkeja ja asusteita nuoremmallekin asiakaskunnalle. Annikki Karvisen tuotteet ovat suomalaista käsityötä ja erittäin laadukasta tekoa. Pääpiste sijaitsee Jyväskylässä ja liikkeitä löytyy pitkin Suomea.

Liikkeestä saa ostaa vaatteet valmiina tai tilata omien mittojen mukaan. Toimitusajat asiakkaan toiveiden mukaan. Liikkeessä oli ihana tunnelma ja ystävällinen henkilökunta. Liike on auki ma-pe 10-18, la 10-16 ja sesonkiaikoina myös sunnuntaisin 12-16.

Tässä yksi kuuluisista poppanoista ja alempana samasta kankaasta valmistettu pikkulaukku. Huomaa myös ihanat korvaläpät taustalla.



Nämä hansikkaat haluan ehdottomasti! Ja niiden kanssa voi käyttää yllä olevaa ihanaa poppanalaukkua.

Löysin myös söpöt aamutossut, joissa on käytetty poppanaa.


Lisää poppanaa laukussa ja korvaläpissä ja kaikki sävy sävyyn.



Tämän upean takin pongasin heti. Ja yllätys yllästys ainoa kappale! Todella upea ja tyylikästä. Tähän voisin itse pukeutua.

Liikkeestä löytyy myös upeita karva-asusteita kuten alla oleva kaninkarvasta valmistettu liivi ja irtokaulus.



Kumisaappaissa voi nykyään marssia vaikka kaupungilla, kun hankkii värikkäät ja tyyllikkäät saappaat.


Saappaissa on lämmin vuori, joten niitä voi käyttää myös talvella.


Alla olevat rannekeet on kudottu ohuesta villalangasta. Eivät kutita edes herkkäihoista. Rannekeita voi käyttää juuri tälläisellä säällä, jos ei tee mieli laittaa hansikkaita käteen.


Tähän mekkoon ihastuin heti! Huomaa pilvepiirtäjät helmassa. Aivan ihana töihin, asiakastapaamisiin ja miksei juhliinkin oikein asustettuna.

Lisää mekkoja ja asusteita...



20-luku henkisiä päähineitä.



Tässä toinen asu, jonka olisin voinut heti napata mukaani. Takkimekko moneen tilaisuuteen. Ohutta ja miellyttävää materiaalia.








Moni ei uskalla mennä pikkuliikkeisiin ja syynä lienee usein se, että pelätään hintojen olevan ihan pilvissä. Täällä liikkeessä huomasin hintalappuja tutkiessani, että eivät kaikki vaatteet ja asusteet maksa tuhansia euroja vaan liikkeestä voi tehdä edullisiakin ostoksia. Ja laatuun kannaattaa panostaa. Edullisemmaksi tulee hankkia kerralla laadukas vaate, joka kestää monta vuotta oikein huollettuna kuin ostaa halpakauppaketjujen vaatteita, jotka hajoavat yhdessä pesussa.

Nyt on vielä myynnissä syksyn ja talven vaatteita, mutta jo helmikuussa liikkeisiin saapuu kevätmallisto, jota itse odotan innolla. Näin nimittäin jo vilauksen tulevista vaatteista.

Mikäli haluat ostaa persoonallisia ja laadukkaita kotimaisia vaatteita suosittelen ehdottomasti käymään Annikkia Karvisen liikkeessä. Olitpa sitten 25-vuotias tai 80-vuotias, liikkeestä varmasti löytyy sinulle jotakin ;).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti