sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Otsiksella vai ilman?

Kuten edellisessä postauksessa kerroin olen innokas hiustyylin vaihtaja. Viime postauksessa jaion kuvia hiuskriiseistäni ja tässä postauksessa on luvassa otsatukkakriisit. (Onneksi niitä ei ole yhtä montaa)
Otsatukka tuo mielestäni kivaa ilmettä kasvoille ja kehystää kampausta. Viisto-otsiksella olin monta vuotta, koska a)pidän siitä b) se sopii kasvoilleni.
vuosi 2007

Kun on aina vain pitänyt samanlaista otsatukkaa siihen kyllästyy ja haluaa vaihtelua...
Kokeilin viime vuonna tasaista otsatukkaa. Se oli kiva ja pidin siitä, mutta nyt kun katsoin itseäni kuvista vaakaotsis sai kasvoni näyttämään hyvin pyöreiltä. Not good.
kesä 2013 pallopää
Tasainen otsatukka sopii parhaiten pitkille kasvoille, kun taas viisto-otsis sopii sopii useille kasvojen muodoille. Alla olevassa kuvassa olin ollut pitkään ilman otsista, enkä osannut päättää haluanko otsatukan ja millaisen, joten tämä nyt on joku epämääräinen välimuoto, jonka sai kammattua sivulle.
kevät 2014
Nyt olen kasvattanut otsatukkaa pois. Mielestäni tämänkin toimii ihan hyvin.( Tän voisi vielä laskea lievästi viisto-otsikseksi.) Voi tosin olla, että kun saan otsatukan kasvatusoperaation loppuu, niin se lyhenee ja nopeasti. Katsotaa miten käy ;)



Oletteko te poteneet otsatukkakriisejä? Millaisia?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti